Sen selvittäminen kannattaa -myös hyvän unen kannalta
Joskus yksin ollessa tulee miettineeksi, mikä on oikeastaan merkityksellistä juuri nyt?
Päivät vierivät nopeasti, aivan liian nopeasti. Ei ole paljonkaan aikaa pysähdellä miettimään ja filosofoimaan moisia asioita. Iän karttuessa mieleen hiipii yhä enemmän ajatuksia ajasta ja ajattomuudesta, unelmista sekä tietoisuudesta nykyhetken merkityksellisyydestä.
Tietoisuudesta, että olemme osa jotain suurempaa kokonaisuutta.
Tunne luonnon käsittämättömän kauniin viisauden edessä saa ilon ja kiitollisuuden tunteen siitä että saa elää juuri tässä ajassa ja paikassa, olla minä… juuri tälläisenä kuin olen. Ei enempää eikä vähempää.

Levollinen mieli auttaa rauhalliseen uneen
Joskus olisi hyvä olla vain.
Pysähtymisen autuus on kuulla, mitä minulle oikeastaan kuuluu juuri nyt? Usein on helpompi työntää asiat kauemmaksi ja keskittyä selviytymään arjen velvollisuuksista. Joskus aika kuluu vain muiden odotusten täyttämiseen.
Kuitenkin rohkeus elää omien arvojen mukaista elämää on parhaita peruskiviä, pyrkimyksissämme levolliseen mieleen ja myös rauhalliseen uneen.

Monet sukupolvet ovat jo opettaneet meille, että kun on rohkeutta elää omien arvojen mukaista elämää, jaksaa ponnistella vaikeidenkin aikojen keskellä.
Vaikka elämä välillä pudottaakin polvilleen, on mahdollisuus löytää edes pienen pieni merkityksellisyyden tähti, joka vaikeuksien keskeltä johdattaa kohti valoa.
Omien arvojen mukaan eläminen on ensimmäinen askel myös levolliseen uneen. Levottoman mielen ja rauhattomuuden äärelle voi pysähtyä miettimään, mihin tämän arvokkaan elämäni käytän? Elänkö omien vai muiden arvojen mukaista elämää? Mikä on tärkeää minulle juuri nyt, tässä hetkessä, olisiko nyt aika elää sen mukaisesti?
