Oletko koskaan miettinyt, miksi jotkut menestyvät ja saavuttavat unelmansa, kun taas toiset junnaavat paikallaan? Ehkäpä salaisuus ei olekaan vain kovassa työssä tai hyvässä tuurissa – vaan mukana on myös laadukas uni.💫
Kyllä, kuulit oikein. Uni ei ole vain laiskottelua tai ajanhukkaa, vaan ihan oikeasti korjaa ja huoltaa elimistöäsi nukkuessasi.
Se on supervoima, joka auttaa sinua oppimaan nopeammin, jaksamaan paremmin ja saavuttamaan tavoitteesi. Haluatko olla terävämpi koulussa, kehittyä urheilussa tai vain tuntea olosi energiseksi ja itsevarmaksi joka päivä? Silloin on aika aloittaa uneen panostus ja sen myötä unelmoida isosti.
Tiesitkö, että uni voi olla salainen aseesi menestyksessä?
Aihe on tärkeä, etenkin sinulle, jolla on paljon tärkeitä tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä edessäsi. On valittava suunta, jonne kulkea ja joka voi kaiken lisäksi muuttua elämäsi varrella moneen kertaan.
On hyvä kuunnella myös itseään kun lähdet rohkeasti kulkemaan omaa polkuasi. Jos aiemmin valitsemasi tiet alkavat tuntua turhauttavilta tai vääriltä, ei hätää! Voit aina muuttaa suuntaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Kun mieli on tyyni ja sinulla on tunne, että olet oikealla tiellä, antaa se hyvät lähtökohdat myös laadukkaalle unelle.

Mitä tapahtuu, kun alat tehdä fiksuja valintoja parantaaksesi untasi?
Unen aikana tapahtuu suoranaisia taikoja, joista et ehkä ole edes tietoinen:
Esimerkiksi:
🤩 Aivosi oppivat paremmin – kaikki päivän aikana opittu tallentuu muistiin. Kyllä aivan totta! Ei tarvitse kuin nukkua, niin tietoa alkaa tallentua aivoihisi.
🤩 Luovuutesi kasvaa – uni auttaa sinua keksimään uusia ideoita ja ratkaisuja. Ihan huikeaa!
🤩 Urheilusuorituksesi paranee – keho palautuu ja lihakset vahvistuvat nukkuessa!
🤩 Ihosi kiittää – hyvin nukutut yöt voivat vähentää aknea ja tehdä ihosta hehkuvamman. Jihuu!
🤩 Mielialasi pysyy korkealla – Elämä tuntuu kevyemmältä, eikä kaikkea tule otettua niin vakavasti. On helpompi hyväksyä, että elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja joskus niille ei vain voi mitään. Muista, että erilaisia tunteita ja olotiloja tulee ja menee, hyväksy ne sellaisenaan.
Toisin sanoen: nukkumalla paremmin voit tehdä elämästäsi paremman ja oman näköisesi.
Univajeessa taas ongelmat alkavat harmillisesti kasautua, esimerkiksi:
😵💫 Keskittyminen ja muisti heikkenevät.
😵💫 keho ja lihakset eivät palaudu kunnolla (heikentynyt immuunipuolustus).
😵💫 Motivaatio ja mieliala laskevat.
😵💫 Unenpuute vaikuttaa painonhallintaan ja energiatasoihin.
😵💫 Tämä voi johtaa kierteeseen, jossa turvaudutaan pikaisiin energiaa tuoviin ratkaisuihin kuten energiajuomiin, mutta pidemmän päälle niillä voi olla haitallisia vaikutuksia koko kehoosi.
Unen ja unelmien yhteys – Nukutko tiesi menestykseen?
Miksi menestyjät yleensä nukkuvat fiksusti? – koska hyvä uni tukee luovuutta, keskittymiskykyä ja tavoitteiden saavuttamista.🏆
Ei siis ihme, että menestyjät panostavat uneen! NBA-tähti LeBron James nukkuu 10 tuntia yössä, ja Applen toimitusjohtaja Tim Cook pitää kiinni tarkasta unirytmistään. Jos he pystyvät siihen, niin pystyt sinäkin!
Tee siis unesta salaisen aseesi! Riittävä uni tukee opiskelua, urheilua ja luovuutta.
Hyvä uni ei ole vain lepoa – se on avain unelmiesi saavuttamiseen.🤾🏼♂️🤸🏻♀️🏄🏽♂️🏂📚
Mieti hetki: Miltä elämäsi näyttäisi, jos olisit joka päivä virkeämpi, keskittyneempi ja energisempi?

Sleep Smart – Miten sitten aloittaa fiksu nukkuminen?
Aloita kokeilu pienillä teoilla. Voit löytää parhaat keinosi vain kokeilemalla.
Aloita vaikka näistä:
😴 Pidä säännöllinen unirytmi ja tee omat iltarutiinit – keho rakastaa rutiineja. Esimerkiksi. Herää ja mene nukkumaan suunnilleen samoihin aikoihin. Laita illalla jo seuraavan päivän vaatteet ja muut asiat valmiiksi, järjestä huone, tee rentouttavan musiikin soittolista kuunneltavaksi, kun alat tehdä omia iltarutiinejasi.
😴 Rauhoita ilta ilman sinivaloa – some ja ruudut sabotoivat unta. Sammuta kirkkaat valot ja laita pieniä pöytävalaisima päälle. Laita suodattimet päälle laitteisiisi jo hyvissä ajoin ja päätä aika jolloin sometus loppuu ja alat nukkumaan.
😴 Syö ja juo viisaasti – kofeiini ja raskaat iltapalat voivat pilata unen. Juo tarpeeksi vettä päivän aikana, mutta vähennä iltaa kohden, niin ei tarvitse herätä yöllä vessaan.
😴 Luo täydellinen unisoppi – viileä, pimeä, järjestyksessä oleva makuuhuone. Tuuletettu huone, puhtaat lakanat tuo mielihyvää, kun käpertyy omaan unipesään. Myös viherkasvit rauhoittavat mieltä ja puhdistavat ilmaa. Niiden suihkuttelu vesipullosta sopii hyvin myös iltarutiineihin poistaen samalla liian kuivaa huoneilmaa jolloin myös nenä pysyy paremmin avoimena ja happi kulkee.
😴 Liiku päivällä tarpeeksi. Ei ole väliä miten liikut, kunhan liikut päivittäin. Jos on väsynyt ja univajeessa, voi aloittaminen tuntua hankalalta ja raskaalta, mutta aloita vaikka kävelemällä päivänvalossa joka päivä. Siitä voit lähteä hieman lisäämään liikkumista, sitten kun unikin alkaa tasapainottua paremmin oikeaan rytmiinsä.
Otatko haasteen vastaan?
Kokeile viiden päivän ajan, miltä tuntuu jos menet hieman aikaisemmin nukkumaan. Totea itse sen vaikutus energiaasi ja mielialaasi.
Jos tuntuu hankalalta aloittaa yksin, voit tulla myös mukaan Uniopiston ilmaiseen minikurssi haasteeseen, joka toteutuu sähköpostilla.
Sinä päätät!
Voit jatkaa univajeen kanssa kamppailua, tai voit alkaa nukkua fiksusti ja hyödyntää unesi voiman. Sleep Smart – Dream Big -haaste joka auttaa sinua ottamaan unestasi kaiken irti. Oletko mukana?
Ilmoittautumislomakkeen löydät nuorten omalta sivulta eli 👉 täältä